top of page
katja leppämäki

Hei, olen Katja! Univalmentaja ja työyhteisöjen hyvinvointilähettiläs sekä yrittäjä Virkistämön takana.

Hei, olen Katja Leppämäki – univalmentaja ja työyhteisöjen hyvinvointilähettiläs sekä yrittäjä Virkistämön takana. Liikunta on elämäntapa ja kesällä minut löytää lenkkipoluilta juosten, kävellen tai sauvoja heilutellen. Talvella hiihdän ja lenkkeilen sekä käyn avannossa. Lihaskunnosta huolehdin pitkälti takapihajumpan ja porrastreenin avulla. Liikkuvuutta ylläpidän säännöllisillä aamuherättelyillä. Olen pilatesohjaaja ja pilates kuuluu kotiharjoitteluohjelmaani.

 

Missioni on saada ihmiset voimaan kokonaisvaltaisesti hyvin ja jaksamaan työelämässä paremmin. Tämä vaatii kuitenkin pysähtymistä oman itsensä äärelle ja valmiutta tarkastella omaa arkista elämää tarkemmin. Haluan auttaa ihmisiä valjastamaan unen palauttavan voiman energisten päivien lähteeksi. Väsyneen olotilan ei tarvitse olla uusi normaali olotila vaan elämä on aika ihanaa, kun ei väsytä koko ajan. Uneen panostamalla moni muukin asia elämässä loksahtaa paikoilleen. Työelämässä muutoskelkan kyydissä pysyminen on helpompaa ja uusien asioiden oppiminen on pakkopullan sijaan mielenkiintoista ja inspiroivaa. Ymmärrät ja tunnistat omia tunteitasi paremmin ja siedät myös muiden tunneskaaloja paremmin. Päivisin jaksat kaiken suunnitellun ja myös yllättävät asiat sujuvat vailla erityistä kitkaa. Kun nukut ja palaudut päivistäsi hyvin koet olosi energiseksi, iloiseksi ja jaksavaksi – ja se heijastuu kaikkeen, niin töissä kuin vapaa-ajallakin.

Minun tarinani

Hyvinvointialan yrittäjyys on ollut unelmana kohta 20 vuotta. Harjoittelin yrittäjyyttä toiminimen kanssa reilun 10 vuoden ajan ohjaamalla pilatestunteja ja tekemällä satunnaisia valmennuksia. Kouluttauduin koko ajan palkkatyön ohella lisää uusiin hyvinvointia tukeviin teemoihin. Uusi askel kohti yrittäjyyttä lähti siitä, että moni ihminen sanoi minulla olevan todella laaja ja monipuolinen osaaminen ja se näkyy teoissa ja kuuluu puheessa. Aloin pohtia, että minulla voisi olla annettavaa myös muille ihmisille hyvinvoinnin saralla. Olin ollut jo jonkin aikaa kiinnostunut unen voimasta meidän hyvinvointiimme. Kävin työterveyslaitoksen koulutuksen Työikäisten unettomuuden hoitoon ja tiesin, että tästä haluan puhua lisää.

Huomasin, että usein hyvinvointiin keskittyvät valmennukset ovat rakentuneet joko liikunnan tai ravinnon ympärille. Harvemmin hyvinvointia on lähdetty lähestymään unen kautta. Tajusin, että minun tehtäväni on auttaa ihmisiä voimaan paremmin ja jaksamaan arjen pyörteissä & työelämässä unen ja palautumisen voimalla. Hankin lisää tietoa ja ymmärsin mikä valtava voima unella on meidän koko elämäämme. Uni on hyvinvoinnin supervoima, joka on ihan jokaisella ilmaiseksi käytössä. Samalla huolestuin tiedosta, että silti liian monen ihmisen arjessa unelle ei löydy riittävästi aikaa. Mikä siis estää meitä nukkumasta riittävästi ja laadukkaasti?

virkistämö
katja leppämäki

Missioni on saada ihmiset voimaan kokonaisvaltaisesti hyvin ja jaksamaan työelämässä paremmin. Tämä vaatii kuitenkin pysähtymistä oman itsensä äärelle ja valmiutta tarkastella omaa arkista elämää tarkemmin. Haluan auttaa ihmisiä valjastamaan unen palauttavan voiman energisten päivien lähteeksi. Väsyneen olotilan ei tarvitse olla uusi normaali olotila vaan elämä on aika ihanaa, kun ei väsytä koko ajan. Uneen panostamalla moni muukin asia elämässä loksahtaa paikoilleen. Työelämässä muutoskelkan kyydissä pysyminen on helpompaa ja uusien asioiden oppiminen on pakkopullan sijaan mielenkiintoista ja inspiroivaa. Ymmärrät ja tunnistat omia tunteitasi paremmin ja siedät myös muiden tunneskaaloja paremmin. Päivisin jaksat kaiken suunnitellun ja myös yllättävät asiat sujuvat vailla erityistä kitkaa. Kun nukut ja palaudut päivistäsi hyvin koet olosi energiseksi, iloiseksi ja jaksavaksi – ja se heijastuu kaikkeen! Minussa saat samassa paketissa fysioterapeutin, ratkaisukeskeisen valmentajan ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sekä työkyvyn asiantuntijan. Valmennuksissani yhdistyy kokemukseni työelämästä sekä työntekijän että esihenkilön näkökulmista. Minulle tärkeää on, että koet tulevasi kohdatuksi ja voit olla kanssani aidosti oma itsesi. Valmennus etenee sinun yksilöllisten tarpeiden mukaisesti.
 

Jos olet tällä hetkellä tilanteessa, jossa päivät ovat yhtä selviytymistä tehtävästä toiseen ja olotilasi on nuutunut ja  väsynyt ja haluat sen sijaan kokea päiväsi virkeäksi, energiseksi ja elinvoimaiseksi, se on täysin mahdollista. Aloita muutos panostamalla parempiin yöuniin. Valmennusteni avulla opit muokkaamaan ajatuksiasi palautumista tukevaksi ja istuttamaan arkeesi uusia rutiineja.

Koulutus

Olen koulutukseltani fysioterapeutti Yamk (sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen), ratkaisukeskeinen valmentaja LCAF®  ja physiopilates-ohjaaja. Olen käynyt työterveyslaitoksen koulutuksen työikäisten unettomuuden hoidosta perustason CBT-I menetelmän avulla. 

Työkokemus

Olen työskennellyt fysioterapeuttina neurologisten asiakkaiden parissa, kuntoutuksen ratkaisuasiantuntijana ja esihenkilönä. Yrittäjyyden ohella olen palkkatyössä Kelassa kuntoutuksen ja työterveyshuollon asiantuntijatehtävissä. Työssäni olen mukana myös talon sisäisessä coach-verkostossa tarjoamassa työyhteisöjen tukipalveluita.

Muuta minusta

Olen aamuvirkku ja mieheni vuorotyötä tekevä iltavirkku. Meillä on poika ja asustelemme Etelä-Pohjanmaalla. Perheenä tykkäämme mökkeillä, lasketella ja pitää leffailtoja. Tykkään kunnon salmiakista ja opettelen syömään monipuolisemmin kasvisruokaa. Kuuntelen paljon kotimaista musiikkia ja yksi lempparini on Vesterinen yhtyeineen.

Kuinka voin auttaa? Aloita tästä...

PALVELUT

Väsyneestä virkeäksi – 4 kk yksilövalmennus

Kun olet valmis laittamaan unet, palautumisen ja jaksamisen kuntoon, tutustu valmennukseen!

virkistämö

PALVELUT

Unesta arjen supervoima – verkkokurssi

Aloita matkasi kohti parempia unia ja jaksamista jo tänään verkkokurssin avulla.

univalmennus

PALVELUT

Työhyvinvoinnin uudet tuulet – kokonaisuus

Tehdäänkö unesta ja palautumisesta teidän työyhteisön voittava etu? Lue lisää, niin aloitetaan!

univalmennus

PALVELUT

Puheenvuorot, luennot ja tapahtumat

Etsitkö inspiroivaa puheenvuoroa tai puhujaa uneen ja jaksamiseen liittyen? Jutellaan lisää!

katja leppämäki

Asiakkailta kuultua

univalmennus

”Suosittelisin kenelle tahansa, joka kärsii yhtään unettomuudesta tai siitä ettei palaudu.” 

”Suosittelisin omasta hyvinvoinnista kiinnostuneille, jotka haluavat kannustusta ja pientä eteenpäin työntämistä siinä, että kiinnittää huomioita oman nukkumisen ja uniasioiden parantamiseen."

”Voisin suositella, henkilölle jolla haasteita unen tai jaksamisen kanssa.”

”Ehdottomasti suosittelen analyysiä, niin ruuhka- kuin vaihdevuosissa eläville. Eniten varmasti hyötyisi oikeasti sohvaperuna, joka ei jaksa eväänsä illalla liikuttaa ja työpäivästä selviytyminen suuri haaste!”

”Kannustava, inspiroiva ja maanläheinen. Käytännön esimerkit ja arkeen asioiden tuominen oli parasta”

”Rento, rauhallinen, miellyttävä, asiantunteva, uskottava.”

”Valmentajana olet jämpti, kokemusasiantuntijuutta ja konkreettisia ohjeita juuri minulle. Ajatukseni sinusta on, että elät niin kuin opetat.”

"Lämmin, rohkaiseva, johdonmukainen, osaava, kannustava."

”Olen oppinut, että mun pitäisi oikeasti liikkua, jotta saisi myös sitä rasitetta kropalle, jotta untakin kaipaisi sitten koko kroppa eikä vain mieli. Kofeiinin vaikutus ja siinä olen nyt ollut tarkka ja pitänyt sen vain aamuissa." 

” Oivalluksia ja oppeja tuli liikunnasta ja kuinka se edistää hyvinvointia ja tuo tervettä unipainetta. Myös kaikki illan ja päivänkin valinnat näkyi yössä. ”

Paremmat unet ovat yhden päätöksen päässä.

Missioni on saada ihmiset voimaan kokonaisvaltaisesti hyvin ja jaksamaan työelämässä paremmin. Tämä vaatii kuitenkin pysähtymistä oman itsensä äärelle ja valmiutta tarkastella omaa arkista elämää tarkemmin. Haluan auttaa ihmisiä valjastamaan unen palauttavan voiman energisten päivien lähteeksi. Väsyneen olotilan ei tarvitse olla uusi normaali olotila vaan elämä on aika ihanaa, kun ei väsytä koko ajan. Uneen panostamalla moni muukin asia elämässä loksahtaa paikoilleen. Työelämässä muutoskelkan kyydissä pysyminen on helpompaa ja uusien asioiden oppiminen on pakkopullan sijaan mielenkiintoista ja inspiroivaa. Ymmärrät ja tunnistat omia tunteitasi paremmin ja siedät myös muiden tunneskaaloja paremmin. Päivisin jaksat kaiken suunnitellun ja myös yllättävät asiat sujuvat vailla erityistä kitkaa. Kun nukut ja palaudut päivistäsi hyvin koet olosi energiseksi, iloiseksi ja jaksavaksi – ja se heijastuu kaikkeen, niin töissä kuin vapaa-ajallakin.

Etsitpä sitten univalmentajaa ja hyvinvoinnin moniosaajaa itsellesi, työyhteisölle, joukkueelle, tapahtumaan tai muihin tarpeisiin, ota matalalla kynnyksellä yhteyttä, niin jutellaan lisää!

Ota yhteyttä

Mistä palveluista olet kiinnostunut?
bottom of page